Kädet liikkuu, pää pyörii, suu mutruilee ja tuhina käy. Tykkäät nukkua paljon, tankkaillakin välissä. Neuvolassa Sinua sanotaan hyvin seuralliseksi – sen mekin olemme huomanneet. Olet vanttera, vähän jo hymyileväinenkin. Sinua ei koirasi haukunta haittaa, olet jo masukkina tottunut siihen.

Voisimme vain seurata tekemisiäsi kaiken päivää. Tuhinaasi ja liikehdintääsi. Vain hetki sitten välissämme oli vähän nahkaa, nyt olet jo siinä. Paljon yhtäläisyyksiä on aiempaan, sinullehan vissiin mitään ei ole muuttunut, kun taas meille kaikki on toisin. Olet nyt siinä, rakas tyttömme.

Tie Sinun viereesi oli pitkä. Jossain vaiheessa meinasi jo epätoivokin iskeä, sillä lisäystä perheeseemme ei meinannut millään tulla. Oma vuosia jatkunut ylipainoni oli tehnyt nähtävästi tehtävänsä, eikä asiaa edes korjannut reilun kolmanneksen tiputuskaan. Eikä apua meinannut tulla hoidostakaan, vaikka mitään syytä ei myöskään tuntunut löytyvän. Välillä tuntui, ettei kukaan edes aidosti halua auttaa, sillä olimme kuin tuotantohihnalla, jossa yksilöllisestä kohtaamisesta ei ollut tietoakaan – pahin kolmesta oli julkinen sektori, jonka käytänteet olivat kertakaikkiaan onnettomia: lähetteiden hukkausta, toimimattomia metodeja, palvelujen lupailua ja toistuvia tutkimuksia. Tätä en voi suositella kellekään.

Mutta nyt olet siinä… Se pyyhkii kaiken. Tiedän, että nyt olen valmiimpi, osaan enemmän ja voin antaa sinulle myös enemmän – toivottavasti kaiken tarvitsemasi.

Sinun,

Isäsi.